Tilinpäätöstyökalujen avulla voidaan laatia haluttu tilinpäätösdokumentti osakeyhtiölle, yhdistykselle tai asunto-osakeyhtiölle. Tämä ohje käsittelee Tilinpäätöstyökalut-näkymää, sekä pääpiirteittäin tilinpäätöksen laadintaa ja siinä hyödynnettäviä työkaluja Procountorissa.
Tilinpäätöstyökalut-näkymälle päästään ohjelman kohdasta Kirjanpito > Tilipäätöstyökalut. Tase-erittely puolestaan löytyy ohjelmasta omalta näkymältään, kohdasta Kirjanpito > Tase-erittely.
Huomioithan, että tilinpäätöstyökaluihin haetaan mukaan kaikki tilikauden tapahtumat, myös ei-liiketapahtumat, eli tilinpäätöstä laadittaessa tilikaudella ei tulisi olla enää keskeneräisiä tositteita.
Mahdolliset keskeneräiset tositteet tulisi käsitellä liiketapahtumiksi tai siirtää seuraavalle tilikaudelle, jos niitä ei ole tarkoitus ottaa mukaan päätettävän tilikauden kirjanpitoon.
Tilinpäätöksen vaiheet
Ohessa on listattu tiivistettynä tilinpäätöksen vaiheet. Tarkempi ohjeistus löytyy täältä.
1. Ennen tilinpäätöksen teon aloittamista tulee olla laadittuna kaikki tilikaudelle kuuluvat muistiotositteet, jaksotukset ja kirjanpitokirjaukset.
2. Kun kaikki kirjaukset on tehty, tulee vielä tarkistaa, että tulos ja tase täsmäävät, ennen kuin tilinpäätösdokumenttia aletaan luoda.
3. Suljetaan tilikauden viimeinen seurantajakso.
4. Laaditaan tase-erittelyt.
5. Muodostetaan tuloslaskelma, tase ja liitetietotositteet.
6. Laaditaan tilinpäätösdokumentti.
7. Tilinpäätösdokumentti tulostetaan ja allekirjoitetaan. Mikäli tilinpäätös tilintarkastetaan, se tapahtuu tässä vaiheessa.
Tilinpäätöksen voi myös allekirjoittaa sähköisesti käyttämällä Procountor Allekirjoituspalvelua.
8. Kun tilinpäätös on allekirjoitettu ja tilintarkastuskertomus on annettu, voidaan dokumentti tallentaa ja arkistoida painamalla Tallenna tiedostosta arkistoon -painiketta. Näkymältä löytyy myös painike Muodosta tilinpäätös arkistoon, jolla saa tarvittaessa vietyä arkistoon tilinpäätöksen ilman allekirjoituksia eli käytännössä saman version joka näkyy Tulostettava tilinpäätös -painikkeesta.
9. Suljetaan tilikausi.
10. Siirretään päättyneen tilikauden tulos 2370 Tilikauden tulos -tililtä 2250 Edellisten tilikausien voitto (tappio) -tilille.
Näkymän osiot
Tilinpäätöstyökalut
- Muokattava tilikausi -kohta näyttää, minkä tilikauden tilinpäätöstä ollaan tekemässä. Muokattava tilikausi on aina vanhin avoinna oleva tilikausi.
- Viimeinen päivitys -kohdassa näytetään, milloin raportointitietokanta on viimeksi päivitetty.
Tilinpäätöspohja
- Avaa tilinpäätöspohja -painike avaa Procountorin oletustilinpäätöspohjan Word-muodossa.
- Tuo tilinpäätöspohja -painikkeella asiakas voi ladata omista tiedostoistaan tilinpäätöspohjan.
- Palauta oletuspohja -painike poistaa asiakkaan tuoman oman tilinpäätöspohjan ja näin ollen palauttaa käytettäväksi Procountorin oletuspohjan.
- Tarkempia tietoja tilinpäätöspohjasta löytyy täältä.
Tilinpäätöksen osat
- Osiosta löytyvät muokattavat versiot tilinpäätöksen tuloslaskelmasta, taseesta ja liitetietotositteista, sekä aikaleimat niiden laadinnasta.
- Tarkempia tietoja tilinpäätöksen osista löytyy täältä.
Muut tilinpäätöstyökalut
- Osion kautta päästään tarkastelemaan raportteja avoimista osto- ja myyntilaskuista.
- Näytä-painikkeella kohdassa Avoimet myyntilaskut saa html-muotoisen listan tilikauden lopussa avoinna olleista myyntilaskuista. Mikäli tase-erittely tehdään muualla kuin Procountorissa, saadaan tätä kautta avoimet myyntilaskut. Avoimet myyntilaskut -listaus huomioi tositteet laskun päivän mukaan, ei kirjanpitosivun tositepäivän mukaan.
- Näytä-painikkeella kohdassa Avoimet ostolaskut saa html-muotoisen listan tilikauden lopussa avoinna olleista ostolaskuista. Mikäli tase-erittely tehdään muualla kuin Procountorissa, saadaan tätä kautta avoimet osto-, matka- ja kululaskut. Avoimet ostolaskut -listaus huomioi tositteet laskun päivän mukaan, ei kirjanpitosivun tositepäivän mukaan.
Yläosan painikkeet
Tulostettava tilinpäätös
- Painike avaa oletuksena tilinpäätöksen tekstidokumenttina. Klikkaamalla painikkeen oikeassa reunassa olevaa nuolta voidaan valita, halutaanko tilinpäätös avata teksti- vai PDF-dokumenttina.
- Jos Tilinpäätöspohja-osiossa käytettävänä pohjana on Procountorin oletuspohja, tai jos oma pohja on tehty Procountorin oletuspohjaa hyödyntäen siten, että << >> -merkkien välissä olevia tietoja ei ole muokattu käsin, hakee Procountor tulostettavaan tilinpäätökseen << >> -merkkien väliin automaattisesti arvot.
Muodosta tilinpäätös arkistoon
- Painike muodostaa tilinpäätöksen Procountorin sähköiseen arkistoon Arkistoidut tilinpäätökset -näkymälle siinä muodossa, jossa se näytetään Tulostettava tilinpäätös -painikkeen kautta tarkasteltaessa.
- Arkistoidut tilinpäätöstiedot ovat nähtävissä ohjelman kohdassa Kirjanpito > Arkistoidut tilinpäätöstiedot.
Tallenna tiedostosta arkistoon
- Painikkeella voi ladata tilinpäätösdokumentin käyttäjän koneelta Procountorin sähköiseen arkistoon.
- Vain PDF-muodossa olevia tiedostoja voidaan tallentaa tiedostosta arkistoon.